Moi! Oltiin meidän saksanryhmän kanssa Saksassa 1.4-4.4. Ajattelin kirjoittaa postauksen matkasta :).
Ekana aamuna heräsin aamulla huonovointisena, koska jännitti niin paljon. Koululle piti saapua kymmeneksi, ja olin siellä vähän liiankin aikaisin.. Bussi lähti koululta ja saavuttiin lentokentälle ajoissa, ja jäi vähän aikaa shoppaillakin. Lentokone lähti olisikohan ollut kahden aikaan.
Kun tultiin Berliiniin, meitä odotti bussi, joka vei meidät hotellille. Matka kesti ison ruuhkan takia n. kaksi tuntia. Btw Saksassa oli tosi lämmin! Jopa 24 astetta lämmintä :o! Kun tultiin hotellille, vietiin kamat huoneisiin ja jatkettiin matkaa keskustaan. Oltiin jo niin nälkäisiä, että päätettiin mennä suoraan burgerkingiin :D.. Nähtiin tv torni, sekä maailmankello. Kaikki oli jo väsyneitä, kello oli sentään pitkän päivän jälkeen kymmenen, niin lähdettiin takaisin hotellille. Saksassa kello on tuntia edempänä, kuin täällä Suomessa. No, illalla sitten käytiin vielä hotellin automaatilla hakemassa vähän nallekarkkeja ja jääteetä :D. Ekana iltana uni ei meinannut ensin tulla, mutta väsymys voitti kuitenkin.
(kuvat on vähän huonolaatuisia, koska otin ne puhelimella.)
Aamulla lähdettiin bussilla metroasemalle, ja metrolla matkustettiin paikasta toiseen ympäri päivän. Ajeltiin päivän aikana metrolla ainakin kaksi tuntia. Pari kertaa metro oli niin täysi, että pari Käyiin mm. Bradenburgin portilla ja juutalaisten muistomerkillä, joka oli jännä paikka, ja mä eksyin sinne XD Käytiin myös starbucksissa. Otin vanilla creamin, jonka otan varmaan aina jatkossakin! Käytiin myös kivassa ruoka paikassa, ja sinne voisin mennä takaisin syömään <3.
Kolmas päivä oli shoppailupäivä. Olin kerännyt tuonne Saksaan rahaa että saisin ostettua kaikenlaista kivaa :D! Käytiin isossa kauppakeskuksessa, jossa oli mm. hollister, new yorker, tally weijl ja vaikka mitä kivaa :). Luulin, että mun kaikki rahat menis, mutta osasin onneksi vähän edes hillitä. Nähtiin tuollainen taiteilija, joka piirteli maahan upeita juttuja! Tossa alhaalla on vähän kuvia mun ostoksista. Ja siis tottakai muustakin :)
Sori noi vaatekuvat on sivuttain, ja en osaa kääntää niitä XD.. Ja kuvien koko vaihtelee, mutta en usko, että se kaataa maailman. Nuo farkutkin ostin, mutta niistä en saanut hyvää kuvaa, kun parhaiten ne päällä näkee. :D Ostin vielä aika normaalin harmaan kivan t-paidan, mutta sekin kuva oli väärinpäin ja muutenkin aika normaali paita, että en vaivautunut tänne sitä tunkemaan.
Viimeisenä päivänä käytiin kävelemässä weisensee järvellä :) Siellä oli tuollainen ihana joutsen, josta näpsin monta kuvaa. Oli oikein poseeraamassa siellä. Ensin mietittiin että missä sen pari on, mutta pienen matkan päästä löytyi kokonainen pesä :3. Vikana päivänä oli vähän viileämpi, kuin muina päivinä. Ei sinä päivänä ehditty hirveesti muuta tehdä. Käytiin vielä jossain marketissa, josta ostin paljon tuliaiskarkkeja. Saksassa on tosi halpaa :O
No sitten mentiin lentokentälle ja kone oli noin kaksi tuntia myöhässä.. Ei sitten muuta kuin ooteltiin siellä, ja kun vihdoin päästiin lentokoneeseen, niin tuli vähän haikee fiilis, kun oli niin mahtava reissu. Lahteen tultiin vasta myöhään illalla :D Kyllä olin väsynyt, mutta toi oli kokemisen arvonen reissu <3
pyysit vinkkejä, joten tässä niitä tulee ;)
VastaaPoistaEli siis tykkään tästä ulkoasusta, ja banneri on tosi kiva, mutta kuvat vois olla parempilaatusia ja suurempia. Lisäks voisit vähän tehä postukaksista yhtenäisempiä mutta muuten oikein hyvä blogin alku! ;)
Kiitos! :) Nuo Saksanmatkakuvat otin puhelimella, joten laatu on siksi tuollainen.. Mulla on ei ihan oma, mutte kuitenkin käytössä järkkärikin, että jatkossa tulee parempia kuvia :) Kiitos palautteesta!
Poistakiva postaus! ja vitsi tää sun blogis on kyl ihana ♥ tykästyin tähän heti ku tänne tulin! :) ulkoasu, kuvat, sun kirjotustyyli, kaikki nappaa! :)
VastaaPoistafashionsituation.blogspot.com ♥